Ravitsemusasiat alkoivat kiinnostaa minua jo hyvin varhain. Tämä siis tapahtui kauan sitten 1970-luvulla. Alaluokasta käytiin aamunavauksessa yläluokan puolella ja aloin aamunavausten aikana imeä vaikuttteita tuohon aikaan seinällä olevasta ruokataulusta. Taulussa oli tuolloin kuusi lokeroa, jossa eri ruoka-aineryhmät piirroskuvina: 1) viljat, 2) juurekset ja peruna, 3) kasvikset, marjat ja hedelmät, 4) maitotuotteet, 5) liha, kala ja kananmuna sekä 6) ravintorasvat. Tästä sain idean, että aamupalalla pitää syödä jotakin jokaisesta ryhmästä. Aloitin 11-vuotiaana oppikoulun, jonne matka kesti tunnin ja matka alkoi 7 aamulla. Vakuutin kuitenkin mummoni herättämään minut jo kuuden aikaan vanhempieni ollessa jo navettahommissa, jotta varmasti ehdin syömään kunnolla noista kaikista ryhmistä.

Mummopalvelu pelasi, puuro oli keitetty valmiiksi ja usein tarjolla oli myös keitettyjä lämpöisiä kananmunia. Isäni oli mukana hirviporukassa ja kaupasta ostettujen makkaroiden ja juuston vaihtoehtona oli usein myös hirvenlihaa leikkeleeksi leiville. Pakastin oli täynnä marjoja, joista usein tein sähkövatkaimen tehosekoittimella (sellainenkin hienous meillä jo tuolloin oli) maidosta ja marjoista aamupirtelöä. Puolukasta ja mustaherukoistakin syntyi hyvää pirtelöä, kun siihen lisäsi hieman banaania makua pehmentämään. Jogurtin syöntikin yleistyi tuolloin ja sitä sekä itse tehtyä viiliä sisältyi aamupalalle vaihtelevasti. Jälkeenpäin oikein huvittaa, kuinka tarkasti noudatin koulun taulusta oppimaani mallia. Söin joka aamu peruna ja juures -ryhmästä porkkanan ja toisesta kasvis-, marja ja hedelmä -ryhmästä jotain lisäksi. Ainakin yhtenä kesänä minulla oli oma pieni kasvimaa ja alkusyksystä pinkaisin aamulla hakemassa porkkanan ja salaatinlehdet omalta maaltani aamupalaksi. Omien puiden omenia riitti myöhään syksyyn niin aamu- kuin välipaloille.

Meille rakennettiin noina vuosina uusi talo, johon saimme sähkölieden puu-uunin lisäksi. Silloin alkoi leipomisharrastukseni ja useina iltoina leivoin erilaisia sämpylöitä, jotka maistuivat aamupalalla. Lisäilin usein jotain kasvista sämpylöihin. Kanamunaleivän tein kuitenkin aina ruisleivälle.

Minua ei kouluaikoina koskaan väsyttänyt aamupäivisin, eikä nälkä kurninut viimeisellä tunnilla ennen kouluateriaa. Jotenkin olen taipuvainen uskomaan, että koulunkäyntiäni helpotti kunnon aamiainen. Pedanttisen täydelliset aamupalat loppuivat kun aloin opiskella sisäoppilaitoksissa. Ei toki niitäkään aamupaloja sovi moittia, kylläiseksi tuli ja kohtuullisen monipuolista nautittavaa oli tarjolla. Nykyisin voi enemmänkin katsoa peiliin omia aamusyömisiä. Aamu-uni on tullut vanhemmiten kovin tärkeäksi, mikä sitten kostautuu kevyemmällä ja nopeammalla aamiaisella. Kuntosali ja aamu-uinti aamuisin nautin pikaisesti mehukeitto-piimäpirtelöä ja ”jatkan aamupalaa” töihin mennessäni eväsvoileivillä tai karjalanpiirakalla ja höyryävällä kahvilla, jonka minua ennemmin työpaikalle saapuneet työkaverit olivat jo valmiiksi suodattaneet. Silloin kun en mene salille, syön usein raejuustoa, johon lisäksi on tavoitteena ottaa illalla jääkaappiin sulamaan marjoja. Aina ei muista ja selkeästi tilaa olisikin aamupalalla lisätä kasviksia ja hedelmiä. Huolta en kanna niinkään siitä, etten juurkaan käytä lihaleikkeleitä leivällä. Lihaa kertynee ihan tarpeeksi muilla aterioilla. Juustojen käyttöä on myös vähentänyt, koska aamupalalle sopivat kevytjuustot eivät oikein juustofriikille maistu. Mieluimmin nautin vähärasvaisia hapanmaitotuotteita päivittäin ja nautin juustoista herkkuhetkinä.

Teoria on kunnossa, mutta käytäntöön saattamisessa jatkuu elinikäinen opiskelu.

Helena Velin
järjestöpäällikkö, Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry