Harvoin olen luentopäivän jälkeen ollut yhtä innoissani – ja kylläinen – kuin Pyhäjärvi-instituutin Eurassa järjestetyn koulutustilaisuuden jälkeen. Päädyin paikalle, sillä olin tilaisuudessa puhumassa ravitsemussuosituksista ja kestävän kehityksen ruokavalinnoista ammattikeittiöissä.

Päivä alkoi herkullisilla minivoileivillä, joiden täytteenä oli savukalamoussea ja kalatahnaa. Pöydässä ei ollut masentavia kaukaa raahattuja kalalajeja vaan Pyhäjärven omaa kalaa. Järvelle matkaa tuli luentopaikasta huimat 1,5 km.  Olipa itse kalastajakin tullut pitämään puheenvuoroa ja osallistumaan koulutuspäivän antiin.

Lounaalla sain maistella paikallista innovaatiota, eli hauki- ja särkimassasta valmistettuja kalapihvejä ja – mureketta. Lisänä perunaa, tuoreita salaatteja ja paikan päällä leivottua leipää. En muista, milloin olisin syönyt niin hyvin.

Päivän aikana sain nauttia muitakin herkkuja, nimittäin Pyhäjärvi-instituutin dosentti Anne-Mari Ventelän ja Marko Jorin asiantuntevista luennoista järven ekologiasta ja kalastuksesta. Päivän helmi oli kalastaja ja yrittäjä Kolvaan Kalan Jouni Aaltosen kuvaus omasta työurastaan. Ensimmäiset ansaitut pennoseni sain käpyjen keruusta. Jotenkin tuli olo, että Jouni oli valinnut myytävän tuotteen fiksummin myydessään kalastettuja ja savustettuja kaloja pyörän tarakilta. Ei tullut siitä käpyjen keruusta itselle ammattia.

Hukkaan heitetyt makuelämykset

Olin Euran keikan jälkeen siis erittäin innoissani kotimaisesta kalasta ja sen monipuolisuudesta. Hölmistyneenä luin tässä männäviikolla Helsingin Sanomien NYT-liitteen ravintola-arvostelua, jossa kerrottiin, että pääruokien kalat olivat pääosin kasvatettuja lohikaloja, siikaa, nieriää ja kirjolohta. Neljäs oli Tyyneltämereltä raahattu meriahven. Onneksi tarjolla oli myös silakkaa ja savuahventa. Muuten menisi usko kalaravintoiloihin täysin. Toivon kovasti, että jatkossa kyseinen huippuravintola toisi affenensa lähempää, ihan täältä koto-Suomesta.

Minulla olisi tarjolle lautasille myös yksi muu kalalaji. Tunnustan nolona, etten itsekään kunnolla tajunnut, millainen kala kuore eli norssi on. Aikanaan Pyhäjärven kuoretta nostettiin järvestä roppakaupalla ja sitä kaupattiin Venäjälle tsaarin hoviin. Nyt tämä samainen kuore menee minkeille järven hoitokalastusten yhteydessä. Kuoreen maku muistuttaa kuulemma kuhaa. Katsokaapas, millä tasolla kuhan kilohinta kieppuu.

Ongelmana kalan maku

Lounastaessa kalastaja Jouni Ahonen kertoi, että hänen kalamassapihvejä on ollut tarjolla kouluissa – vaihtelevalla menestyksellä. Toisessa koulussa tuotteet ovat suoranainen hitti, toisessa kala ei tee kauppaansa. Ongelmana on kuulemma kalan maku.

Tässä kohti savolainen hauella ja muikulla kasvanut kansalainen pyörittelee silmiään ja ihmettelee, mihin maailma on menossa, jos kala ei saa maistua kalalle. Koululaisiin ei ilmeisesti pure ajatus hukkaan heitetyistä makuelämyksistä. Liekö syynä sitten se, että kalan käsittely ei ole enää niin tuttua juttua, kun kalaa ostetaan valmiina fileinä ja puikkoina. Tämä on tietysti sääli, sillä jos ei totu kalan käsittelyyn ja makuun pienenä, on ymmärrettävää, että yläasteella tarjoillut järvikalapihvit eivät tee kauppaansa.

Kuulemma työvoiman palkkaaminenkin on vaikeaa; Jouni epäili tässäkin syynä, että kalan haju ja ajatus kalan käsittelystä karkoittaa työnhakijat. Kalastus itsessään on vaativaa puuhaa ja sen takia ala on vaakalaudalla. Meillä kaikilla on kuitenkin mahdollisuus ostopäätöksillämme tukea kotimaista työtä ja kalan saatavuutta. Jos on kysyntää, on tarjontaa ja kalastajille töitä.

Kesän kalahaaste

Kuten huomasitte, minun kalatarinani eivät (ainakaan toistaiseksi) liity hienoihin kalaretkiin ja -saaliisiin. Euran reissulla sain arvokasta tietoa kalakannoista ja siitä, miten tärkeää olisi hyödyntää järvikalaa tulevaisuudessakin. Siksi nettisivuillemme Hyvää ympäristölle -osioon syntyi aiheesta uusi artikkeli. Tästä pääset lukemaan, miksi järvikala on ympäristöystävällistä ruokaa.

Yleensä haasteissa haastetaan joku muu. Tällä kertaa haastan itseni opettelemaan kalan käsittelyä ja eri lajien, mielellään järvikalojen, ruoanvalmistusta. Jaakko Kolmosen kirja löytyy onneksi kirjahyllystä. Ei voi mennä pieleen.

Hei, ilmiantakaa kaikki kuore-myyjät! Jos tuo pieni kuhanmakuinen kala kelpasi tsaarin hovissa, se kelpaa myös minun kyökissäni.

Leena Putkonen
projektityöntekijä, Syö hyvää -hanke/Kuluttajaliitto
laillistettu ravitsemusterapeutti, TtM
***

Suurpiirteistä silakkaa

Valitsin tähän mielestäni aliarvostetun silakan reseptin päätähdeksi, sillä se on edullista, helppoa ja nopeaa valmistaa. Ja koska silakka maistuu kunnolla kalalta.

1 pkt pakastesilakkaa sulatettuna (tai vastaava määrä tuoreena), myös muikku käy
1 puntti kesä- tai kevätsipulia
nyrkillinen tuoreita yrttejä, mitä sattuu olemaan
1 prk kaurakerma tai luomu ruokakermaa + tarvittaessa vettä (siten että silakat peittyvät)
(ripaus yrttisuolaa)
paljon pippuria myllystä

Voitele uunivuoka, lado kerro silakkafileitä nahkapuoli alaspäin. Lado päälle reilusti silputtua sipulia ja yrttejä sekä mausta. Lado päälle loput silakat nahkapuoli ylöspäin. Paista 200 asteisessa uunissa ja laita tarvittaessa folio tai kansi päälle, jos alkaa tummumaan liikaa. Kypsyminen vie n. 30 minuuttia, kannen kanssa enemmän. Testaa kypsyys; kun ruodot irtoavat helposti, on kala kypsää. Tarjoa keitettyjen perunoiden ja salaatin kera.

Kaksivuotiaan ruokailijan ansiosta tein vuoan ilman suolaa ja ripsautin lopuksi hieman oman annokseni päälle. Riitti hyvin. Lapsi kauhoi innokkaasti kalaa suuhun ilman suolaakin.