Ihmiselämään mahtuu monta erilaista vaihetta. Niihin kaikkiin liittyy myös tavalla tai toisella ruoka. Matka makujen maailmaan alkaa jo äidin kohdussa ennen lapsen ensimmäistä henkäystä, ja ruokaa tarvitaan aina viimeiseen hengenvetoon saakka. Jos ihmiselämä on pitkä, voivat elämän ensimmäinen ja viimeinen sosemainen ateria muistuttaa usein hämmästyttävän paljon toisiaan.

Elän omassa arjessani pikkulapsielämää kahden päiväkoti-ikäisen kanssa. Soseajat ovat takanapäin, mutta ruokarumba on päivittäistä. Vanhempana koen lasten syömisistä vastuuta jo senkin vuoksi, että lapsena opitut maku- ja ruokailutottumukset vaikuttavat aikuisiän terveyteen. Yhtenä tärkeimmistä tehtävistäni vanhempana koen lasteni osallistamisen ruuanlaittoon. Meillä ei toimi huonepalvelu eikä ravintola, vaan ruokaa saa ja täytyykin opetella tekemään myös itse, toki jokaisen iälle ja taidoille sopivalla tavalla. Lapset myös osallistuvat ruokien suunnitteluun ja kauppareissuihin.

Olen kuitenkin paljon pohtinut sitä, kuinka paljon lapselle voi antaa vapauksia ja vastuuta ruuan valinnassa. Muun muassa seuraaviin olen koettanut pohtia vastauksia: Minkä verran lapsi saa vaikuttaa ruokaostoksiin? Miten käyttäydytään ruokapöydässä: täytyykö kaikkea ottaa ja maistaa, pitääkö lautanen syödä tyhjäksi? Missä menee osallistamisen ja vallan luovuttamisen raja? Välillä tuntuu, että lasten osallistuminen enemmän hidastaa kuin edesauttaa kauppareissuja tai ruuan valmistumista, mutta toivon kärsivällisesti, että yhdessä tekeminen kantaa jossain vaiheessa hedelmää. Eilen söimmekin ensimmäisen lapseni kehittämän välipalan. Tortillaletun väliin laitettiin tuoreista mansikoista tehtyä rahkaa ja käärittiin rullalle. Yhdistelmä oli… sanotaanko mielenkiintoinen, mutta neljävuotias oli superylpeä keksinnöstään. Toivottavasti näitä kokeiluja on luvassa lisää.

Olen iloinen lasten mielikuvituksen käytöstä keittiössä myös sen vuoksi, että välillä oma pää tuntuu olevan arkiruokien kanssa aikalailla jumissa. Minulla luulisi jo koulutukseni vuoksi olevan lukematon määrä reseptejä ja niiden variaatioita takataskussa. Miksi siis välillä tuntuu siltä, että syömme aina samaa ruokaa enkä keksi mitään uutta? Vaihtelua tähän arkipäivien mielikuvituksettomuuteen tuo parisuhteemme paras keksintö: ruokaviikot. Huolehdimme mieheni kanssa iltaruuista vuoroviikoin. Kun oman ruokaviikon jälkeen koittaa sunnuntai ja tajuaa, että seuraavan viikon aikana pääsee iltaisin valmiiseen ruokapöytään eikä tarvitse käydä ruokakaupassa, tuntuu kuin alkaisi pieni loma. Järjestely paitsi vapauttaa omaa aikaa ja energiaa, myös monipuolistaa ruokalistojamme. Mieheni laittaa aivan erilaisia ruokia kuin minä, mitä pidän suurena rikkautena. Olen myös sopeutunut ajatukseen, että arkiruokien ei tarvitsekaan olla joka kerta kulinaarista ilotulitusta eikä sitä tarvitse yliyrittää (mihin ehkä toisinaan sorrun), vaan parhaat paukut voi suosiolla säästää niihin hetkiin, kun aikaa ja intoa ruuanlaittoon on enemmän.

Jos lapsiltamme kysytään, mitä he haluaisivat arkena syödä, vastauksena on aina pinaattiletut tai pinaattikeitto. Molemmat mieluiten kaupan valmistuotteina, ehkä siksi että ne ovat aina saman makuisia ja tällä tavalla lapsen mielestä turvallinen valinta. Valmisruuat ovat monen perheen arjen pelastus, ja valikoimista löytyy vaihtoehtoja, jotka ovat oivallista ravintoa kiireen keskellä. Jotain niissä kuitenkin menetetään. On niin aikuiselle kuin lapsellekin paljon ihmeellisempää nähdä eri ruoka-aineiden prosessoituminen kokonaiseksi ateriaksi kuin avata rasian kansi ja lämmittää sen sisältö.

Kerran olin unohtanut ostaa ”pinaattipalikoita” pakastealtaasta, mutta pakastepinaattia meiltä löytyi. Päätin kokeilla pinaattikeiton tekemistä itse. Hämmästyin. Keitto oli paljon helpompi, ja ennen kaikkea paljon nopeampi valmistaa kuin olin käsittänytkään. Se valmistui nopeammin kuin perusannoksemme kolmen palikan sulattaminen umpijäästä kiehuvaksi. Tämän jälkeen olen pääsääntöisesti keittänyt keiton itse. Lapset ovat innokkaina mukana keittämässä, mutta kaikkein paras osuus on kananmunan viipaloiminen. Tänä kesänä innostuimme kasvattamaan pinaattia parvekelaatikossa. Näin pääsemme myös lasten kanssa havainnoimaan sitä, missä ruokaa kasvaa ja miten se päätyy lautaselle. Lapsille mitä mainioin kesäpäivän ohjelma on, kun käydään hakemassa raaka-aineet kasvilaatikosta tai –maalta, käsitellään ne ja valmistetaan niistä ateria. Ja lopuksi päästään syömään! Ruoka maistuu taatusti, itse tehtynä ja hyvässä seurassa. Voin vain toivoa, että näillä eväillä lapsista kasvaa ruokaa arvostavia ja siitä nauttivia aikuisia.

Nauttikaamme kaikki vuoden parhaasta ruokasesongista, kesästä!

——————————————————————————————————————————————–

Pinaattikeitto, ja kuinka valmistat sen lapsen kanssa

Samalla ohjeella syntyy myös nokkoskeitto 4 hengelle

1-2 rkl rasvaa
3 rkl vehnäjauhoja
8 dl maitoa
½ tl suolaa
mausteita (ripaus musta- tai valkopippuria, muskottipähkinää)
pinaattia tai nokkosta reilu 500g tuoretta / 200g pakastettua / 6-8 rkl kuivattua (nokkonen)

Jos käytät tuoretta pinaattia, pyydä lasta laittamaan pinaatti suureen reikäsiivilään ja laskemaan vettä päälle. Antakaa pinaatin kuivahtaa pieni hetki. Keitä lehtiä niukahkossa vedessä muutama minuutti, valuta ja jäähdytä hieman. Hienonna ennen keittoon lisäämistä leikkuulaudalla veitsellä tai lapsi voi saksia lehdet leivontakulhossa saksilla. Jos käytät tuoretta nokkosta, harkitse annatko huuhteluhommia lapselle, sillä nokkosen aiheuttamat pistelyt voivat viedä ilon koko kokkaukselta.

Sitten itse keiton tekoon. Avusta lasta rasvan mittaamisessa kattilaan, joko pieni loraus rypsiöljyä tai nokare margariinia. Laittakaa liesi päälle. Avusta lasta jauhojen mittaamisessa sitten, kun rasva on kuumentunut. Sekoittele haarukkavatkaimella hetki, älä ruskista. Mittaa maito valmiiksi kannuun, ja avusta lasta kaatamaan maitoa kattilaan. Ensin pieni määrä, vatkaa voimakkaasti, sitten hieman lisää ja vatkaa taas. Loppu maito lisätään muutamassa isommassa erässä. Lisätkää varovaisesti ryöpätty/pakastettu pinaatti. Kuumenna kiehuvaksi ja anna porista noin 5 minuuttia välillä sekoitellen. Lopuksi maustakaa keitto suolalla ja pippurilla ja muilla haluamillanne mausteilla. Muskotti sopii pinaattikeittoon erityisen hyvin.

Nautiskelkaa höyryävä keitto keitettyjen ja ”mandoliinilla” viipaloitujen kananmunien kanssa.

PS. Nyrkkisääntönä olen keittiössä pitänyt alle kouluikäisten kanssa sitä, että kuumat ja terävät ovat aikuisten juttuja, muuten voi osallistua kaikkeen. Koululaiselle voi antaa jo paistamista ja pilkkomista harjoiteltavaksi.

———————————————————————————————————————————–

Sallaroosa Häme
projektikoordinaattori, kotitalousopettaja, KM
Ruokatieto Yhdistys ry.