Blogi
Kyllä eivät valmisruokaa syövät menesty tässä maailmassa
Aidosta itsetehdystä ruoasta puhutaan enemmän kuin koskaan. Median rakastamat kokit ja ruokabloggaajat pitävät keskustelua yllä. Jos on vähänkään kiinnostusta opetella ruoan laittamista alusta asti, se ei ainakaan jää tiedon löytämisestä kiinni. Teollista ruokaa suomitaan monelta suunnalta, ja maailmaa muutetaan kovalla tohinalla. Kirjat avaavat teollisia prosesseja, tuotantoeläinten kohtelua ja tehotuotantoa, ja hyviä kiihkottomasti ja asenteettomasti tehtyjä silmiä avaavia teoksiakin löytyy kauppojen hyllyiltä.
Olen innoissani tästä pienestä vallankumouksesta. Ruoka on suuri rakkauteni ja käytän siitä puhumiseen, lukemiseen, haaveilemiseen ja sen etsimiseen ja valmistamiseen varmasti monen mielestä kohtuuttomasti aikaa. Minusta on hyvä, että raaka-aineista, tehotuotannosta ja prosesseista puhutaan. Suurten yritysten ja niiden rahan vallan on hyvä saada vastavoimia, aktiivinen kuluttaja saa aikaiseksi paljon. Koneistoa vastaan on tärkeää äpistellä, kapinallisuus saa isoja asioita aikaan!
Mutta. Yritysten rinnalla – ja aika usein sijaan – syyn saa niskoilleen se kuluttajaraukka, joka tuhoaa lastensa elämän kalapuikoilla, eikä ymmärrä, että pakastevihannesten käyttö on silkkaa laiskuutta ja kiire naurettava tekosyy siihen, ettei keittele kastikkeita arki-iltaisin itse.
Yhtäkkiä tiedostava kuluttaminen lipsahtaakin itsensä nostamiseksi ja kriittisyys ylemmyydentuntoisuudeksi. Itsehuhkitun ruoan pää-äänenkannattajat, amatöörit ja ammattilaiset, kertovat haluavansa muuttaa maailmaa ja pyyteettä auttaa kanssaihmisiä. Taktiikaksi on valittu kanssakulkijan halveksunta, syyllistäminen ja alentuva suhtautuminen. Siinähän ne ovat, asenteisiin vaikuttavan ja toivottuihin muutoksiin johtavan viestinnän kolme peruspilaria. Vai mitenkäs se menikään?
Minä olen valaistunut, sinunkin pitää!
(Tai no, mieluummin ei, koska sitten minun pitää löytää itselleni jokin uusi juttu.)
Jos joku joskus uskaltautuisikin julkisesti tunnustamaan, että ruoanlaitto ei juurikaan kiinnosta, valmisruoka pyörittää arjen kiireen siedettävälle taholle tai nakkipaketti poksahtaa auki perjantaisin, aika nopeasti pitäisi vetäytyä piiloon ja haudata pää pyykkivuoreen. Hyvää tarkoittavien ja ihan ihmiskuntaa auttavien paremmin tietävien lauma kiiruhtaisi mylvimään, että tekosyitä ei siedetä, kastikkeen juoksettumista ei hyväksytä, emulgoitumisen perusjutut kyllä pitää kaikkien tietää ja jos et itse osaa madetta nylkeä, häpeä kaatukoon niskaasi. Tyhmäkin olet. Teollisuuden kätyri. Ps. Lapsillasi ei ole tulevaisuutta, syövät raukat muiden äitien tekemää ruokaa.
Siitä ne asenteet muuttuvat, aurinko alkaa paistaa ja koko kansakunta heittäytyy kokkailun iloiseen virtaan. Kansa ymmärtää oman parhaan ja osaa ajatella yhteneväisesti, kun ylhäältä annetaan kannustava käsky.
Ihan ajatusleikkinä. Entäpä jos kuitenkin johdettaisiin edestä, esimerkillä eikä ylhäältä, halveksuen? Jos ymmärrettäisiin, että muutokset kohti uusia elämäntapoja tapahtuvat vähitellen. Entä jos vaikka ymmärrettäisiin, että kaikkien elämä ei pyöri ruoan ympärillä. Jos ymmärrettäisiin, että Suomessa on muunkinlaisia ihmisiä kuin minä? Jos lopetettaisiin itsetietoinen verkkorähinä, jossa sallittuja ovat vain samanmieliset mielipiteet. Annettaisiin ihmisten olla ja opetella rauhassa. Hyväksyttäisiin se, että minun parhaani sopii minulle muttei välttämättä naapurin Maaritille. Kokeiltaisiinko?
Mari Cadaut
Ruokaviestinnän asiantuntija, yrittäjä, Makua Oy
Ruokabloggaaja, www.kivistossa.com
Puolukkakiisseli
5 dl puolukoita
1 l vettä
1,75 dl sokeria
4 rkl perunajauhoja
1/2 vaniljatanko
Lisäksi
Kourallinen puolukoita
Kermaa
1. Mittaa puolukat ja vesi kattilaan. Keitä 15 minuuttia ja siivilöi puolukan kuoret mehusta.
2. Kaada mehu takaisin kattilaan, sekoita siihen sokeri ja kuumenna kiehuvaksi. Sekoita perunajauhot tilkkaan vettä, nosta kattila levyltä ja sekoita perunajauhot mehuun tasaisena nauhana koko ajan sekoittaen.
3. Laita kattila takaisin levylle ja kuumenna, kunnes kiisseli pulpahtaa. Älä keitä.
4. Raaputa puolikkaan vaniljatangon siemenet veitsenkärjellä ja lisää kiisseliin.
5. Laita tarjoiluastian pohjalle reilu kourallinen jäisiä puolukoita ja kaada kiisseli päälle. Ripottele pintaan sokeria, jottei herkku kuorru.
Syö kylmänä kermatilkan kera. Kehrää.
Seuraava: Kärpäsestä härkänen - pakkauselosteiden viidakossa
Tagit:
Twiittaa
Aina tulee ylilyöntejä, kun jostain asiasta tulee uskonto. Ruokapuheesta on pitkään ollut kadoksissa ilo ja nautinto, kun on keskitytty puhumaan joko ravintoarvoista, komponenteista, hiilareista ja proteiineista – aina sen mukaan, mihin uskontokuntaan puhuja kuuluu. Noutopizza leffan äärellä perjantai-iltaisin onnellinen lapsi kainalossa on nautinto, aivan kuten kolmen ruokalajin ”hifistelyillallisenkin” kokkaaminen.
Mä olen pohtinut sitä, että jotain eroa näissä ravitsemus- ja aitoruokaverkkotaisteluissa on. Ravitsemuksen koohkaaminen suuntautuu tyypillisesti auktoriteetteja vastaan ja osapuolet huutelevat poteroistaan. Jäähän siinäkin väärin syövä kuluttaja joskus jalkoihin, mutta harvoin se on syöjän syy, että hän syö väärin, vaan sen toisen poteroituneen porukan, joka levittää väärää tietoa.
Tässä taas on yksi potero, josta huudellaan koko muulle maailmalle. Jokainen on henkilökohtaisesti vastuussa siitä, että ei ymmärrä hävetä, että syö pahan teollisuuden tuotteita. Teollisuuskin toki jää siinä joskus jalkoihin, mutta silloin, kun hyvin toimeentulevat ruokaharrastajat nostavat omaa häntäänsä, se on helppo tehdä naapurin typeryksen avulla, joka taas osti ketjukaupasta jonkun elintarvikkeen, jonka sisällysluettelossa on ainakin 10 eri ainesosaa.
Ei ruokapuheesta ilo ole kadonnut! Tässä seuraamani blogi: http://mahatar.blogspot.fi/
Siellä on huumoria vakavastakin asiasta, sekä tietenkin reseptejä.
Mahdoton mummo!
Jes, kyllähän sitä iloakin onneksi löytyy!
Ravitsemusterapeutin vinkkelistä katsottuna on välillä hieman hymyilyttänyt, kun potilastyötä tehdessäni olen saanut kuulla, että asiakas on tarkka vaikkapa niiden lisäaineiden kanssa, mutta keskusteluissa käy ilmi, että vaikkapa karkkeja syödään surutta. En tarkoita sitä, etteikö niitä karkkeja voisi syödä, mutta onhan se vähän hassua syynätä valmisaterioita kaupassa ja kauhistella niille, mutta namit on ihan ok. 😀 Moni suhtautuu myös sellaisiin aineisiin kuin alkoholi ja suola varsin liberaalisti, vaikka niidenkin käyttö kannataisi joskus pysähtyä pohtimaan ja puntaroimaan omalta kohdalta.
Samaa mieltä Riitan kanssa kyllä, että keskustelusta on unohtunut monesti ilo ja nautinto, mikä on hassua, kun tiedetään, että ruokavalintojamme ohjaa nimenomaan maku!
Eikä tarvitse olla valokuvaava gourmet-kokki, jotta saa kokattua maukasta ruokaa. Kynnys tuntuu nousseen aika kovalle tasolle. Joskus omat soossit onnistuu, joskus ei niinkään. Aina tulee kuitenkin riittävän maukasta ja siinähän ne kokkaustaidot kehittyy taas asteen verran.
Minäpä muuteen luulen, että ne jotka eineksiä kaupasta ostaa (ja miettikää, niitä on paljon, sillä jokuhan sen einesmäärän tosiaan ostaa) lopultakin vähät välittää ruokafiilistelijöiden kritiikistä. Huonoa omaatuntoa potevat korkeintaan itseni kaltaiset foodiet, jotka ovat vähän niin kuin sekakäyttäjiä ja tahtoisivat olla täydellisiä tässäkin.
Kukin tavallaan ja positiivisen esimerkin kautta, mutta niinhän sä just sanoitkin, Mari!
Toinen ahdistujaryhmä ovat kaltaiseni matalapalkatut ruokafiilistelijät, joilla ei yksinkertaisesti ole varaa syödä niin ”puhtaasti” ja ”monipuolisesti” kuin gurujen mukaan pitäisi, ja sitten se on muka vaan omasta tyhmyydestä kiinni. Keskusteluissa unohdetaan usein kokonaan ruoan sosioekonominen saatavuus – köyhät ei paljo luomuvihanneksilla tai -hedelmillä herkuttele.
Anna, niinpä. Sitä on niin helppo olla näkemättä oman piirin ulkopuolelle. ”Kyllä kaikilla on varaa ostaa kivijalkakaupoista ja syödä pelkästään luomua, jos vähän priorisoi”, tuollaisessa keskustelussa olen ollut mukana. Hmm, priorisoi mistä? Syöntikertojen määrästä?
Totta Nanna, varmaan osalta menee kritiikki/keskustelu täysin ohi. Jos ei ole sen kummemmin kiinnostunut ruoasta, miksi viitsisi seurata siitä jauhavia keskusteluja. Mutta kyllä se tunteitakin on onnistunut herättämään: Elina Lappalainen (toimittaja, kirjailija) sai taannoin kunnon kansalaiselta pernaruttopulveriuhkauksen FB-keskustelussa kritisoituaan blogissaan valmisruokayritystä – ei siis valmisruoan syöjiä. Koko liikkeelle lähteneessä ketjussa raivon alkulähde oli nimenomaan ”rapujuhlat, kultalusikat” sekä ”nirsoilijat ja itsensä muiden yläpuolelle nostavat kermapeet”. En usko että tuo keskustelu oli mitenkään ainutkertainen, emme vaan paljoa näe niitä, jos oma ystäväpiirimme on kovin itsemme kaltainen.
http://www.syotavaksikasvatetut.fi/kermaperseelle-pernaruttokirje-kotiin-ruokakeskustelun-raivokkaat-purkaukset/ täällä lisää yllämainitusta, hyvä kirjoitus. Huvittavaa on, että vaikka toimittaja itse sälyttää vastuuta yrityksille tuossakin tekstissä, osa kommenteista henkii sellaista ”Jaa kyllä MINÄ vaan syön oikeaa ruokaa vaikka olenkin köyhä.. -fiilistä. Ei armoa väärinsyöjille!
Kiitos, Mari! Erinomainen kirjoitus. Uskon vahvasti, ettei halveksivat sanat tai sävyt saati alentaminen saa ketään muuttamaan toimintatapaansa, oli kyseessä ruokavalinnat, autolla ajo, vuorovaikutustaidot tai mikä tahansa elämän osa-alue. Ajattelen samoin kuin sinä: esimerkin ja tekemisen riemun kautta asioiden esille tuominen, kannustaminen ovat varmasti muutoksen avaimia.
Niinpä. Syömistapojen muuttumista voi vauhdittaa, muttei pakottaa.
Kyllä valmisruuat pelastavat monen kiireisen lapsperheen arjen, niiden avulla voidaan suht pienellä vaivalla järjestää kunnollinen ateria illansuuhun. Ihan turhaa lastata huonoa omatuntoa lapsiperheille valmisruokien käytöstä. -Kunpa valmisruokiin tulisi entistä enemmän sydänmerkkituotteita!
Itseäni kiinnostaa pakastevihannesten / -marjojen ravintoainepitoisuudet verrattuna tuoreisiin. Eli jos päivän kasvikset ja marjat kulkeutuvat pakastealtaasta kattilan/pannun kautta suuhuni niin minkä verran ravinteista on jäljellä? Esim ulkomaiset pakastevadelmat pitäisi kai kiehauttaa tms. Jääkö jäljelle muuta kuin väri ja maku?
Pakastevihanneksissa ja -marjoissa on kyllä ravintoaineet tallella, mahdollisesti paremminkin, koska ne satokautena kasvisten ollessa parhaimmillaan, säilötään. Toki kasvisten kypsennys hävittää jonkun verran vitamiineja ja kivennäisaineita, mutta ei kokonaisravitsemuksen kannalta merkittävästi. Marjojen C-vitamiini kyllä osittain kuumennettaessa tuhoutuu, joten ideaalitilanne olisi, jos saisi popsittua marjat kotimaisena, jolloin niitä ei tarvitse kuumentaa. Eipä silti, kyllä kiehautetuissa vadelmissa on silti muita ravintoaineita, vaikka esim. C-vitamiinia kuumennettaessa häviääkin.