Lisäaineen käytöstä tulisi olla hyötyä kuluttajalle eikä sen käyttö saisi johtaa kuluttajaa harhaan. Tässä valossa on aiheellista kysyä käytetäänkö lisäaineita aina nämä vaatimukset silmälläpitäen. Onko kuluttajille hyötyä lisäaineista, jotka värjäävät tuotteen kirkkaan siniseksi tai vihreäksi, jolloin tarkoitus ei voi olla muuta kuin houkutella useimmiten nuori kuluttaja ostamaan tuote erikoisen ulkonäön johdosta? Onko kuluttajalle vai teollisuudelle enemmän hyötyä siitä, että leipä säilyy pehmeänä ja homehtumatta loputtomiin? Entä minkälaista hyötyä kuluttajalle on siitä, että tuotteen alkuperäistä makua muutetaan lisäaineilla? Selkeän hyödyn kuluttaja saa lisäaineista, jotka estävät terveydelle vaarallisten mikrobien kasvun tuotteessa ja ehkäisevät näin vakavia ruokamyrkytyksiä. Monen muun käyttötarkoituksen kohdalla kuluttajan saama hyöty lisäaineiden käytöstä on varsin tulkinnanvaraista.

Kyseenalainen hyöty

Kuluttaja elää ristiriitaisessa ruokatodellisuudessa. Suositukset vetävät yhteen, ja teollisuus ja kauppa osittain toiseen suuntaan. Päivittäistavarakaupan hyllymetreistä moni on varattu makeisille, limuille ja muulle pitkään säilyvälle, prosessoidulle, lisäainepitoiselle napostelutuotteelle. Vaatekaupoissa, kirjakaupoissa, postissa ja elokuvateattereissa tuputetaan muita tavaroita ostaville lisäainepommeja. Mainoksia tarkkailemalla saa selvän kuvan siitä, minkälaiseen ruokavalioon teollisuus haluaisi esimerkiksi lasten kasvavan. Lapsille markkinoidaan karkkien lisäksi perustuotteita erilaisilla hahmoilla sekä värikkäillä ja houkuttelevilla pakkauksilla; juomia, joiden väri, maku, makeus ja säilyvyys on saatu keinotekoisesti aikaan sekä aamiaismuroja, joiden suola- ja sokeripitoisuudet ovat huiman korkeita. Näiden ainesosaluettelot ovat pidempiä, mutta samankuuloisia kuin kosmetiikkatuotteiden. Vaikka näissä tuotteissa käytettyjä lisäaineita pidettäisiin turvallisena, kyseenalaistaa voi niiden tarpeellisuuden. Onko tarpeellista saada valmistettua lisäaineiden avulla lapsille suunnattu peruselintarvikkeena mainostettu elintarvike, jonka ravitsemuksellinen arvo on olematon?

Ravitsemussuosituksia noudattamalla vähemmän lisäaineita

Jo vähän ohi menneestä lisäainekohusta sai sellaisen mielikuvan, että altistumme tahtomattamme hirveälle määrälle lisäaineita. Asia ei ole ihan näin. Lisäaineiden lähteitä on toki lukuisia, mutta lisäaineetontakin ruokaa on paljon. Makeiset, virvoitusjuomat, pakatut täyteleivokset, vaahdotetut kermasuklaavanukkaat ja pussikeitot, valmismarinadit, makkarat ja monet muut prosessoidut tuotteet sisältävät reilummin lisäaineita. Ne ovat lisäksi runsaan tyydyttyneen rasvan, sokerin ja/tai suolan lähteitä. Ravitsemussuositusten mukainen ruokavalio koostuu perusruoka-aineista: kasviksista, hedelmistä ja marjoista, täysjyväviljatuotteista, kasviöljyn lähteistä, maitotuotteista ja erilaisista proteiinin lähteistä. Ravintoaineista erityisesti tyydyttyneen rasvan, sokerin ja suolan liiallinen saanti on liiallista. Edellä mainitut ja monet vastaavat lisäainepitoiset tuotteet ovat myös ravitsemuksellisesti heikkolaatuisia. Lisäaineiden välttäminen ohjaa näin ruokavalintoja automaattisesti ravitsemuksellisesti laadukkaampiin ruoka-aineisiin.

Tervetullut kritiikki

Kritiikki runsasta lisäaineiden käyttöä kohtaan on tärkeää ja tervetullutta erityisesti siksi, että lisäainepitoisten elintarvikkeiden runsas käyttö vähentää ruuan tuntemusta. Ruuan alkuperäiset maut jäävät vieraiksi, makutottumukset jäävät suppeiksi ja ruuanlaittotaidot rapistuvat. Ruuasta ja valtavasta elintarvikevalikoimasta on tullut itsestäänselvyys, jota ei osata arvostaa. Lisäainekohun kautta ihmisiä on ruvennut kiinnostamaan ruuan todellinen sisältö ja alkuperä. Kuluttajien huolen johdosta viranomaiset ja teollisuus ovat joutuneet muuttamaan perinteistä mantraansa lisäaineiden turvallisuudesta ja tarpeellisuudesta. Nyt aineet ovat tarkemman tarkastelun alla kuin koskaan.