Ruokasuolassa voi olla yksi tärkeä terveystekijä –  jodi.

Liian vähäinen jodin saanti lisää riskiä sairastua kilpirauhasen vajaatoimintaan ja struumaan. Toimiva ja terve kilpirauhanen tuottaa hormoneja, joiden osana jodi on. Nämä hormonit, tyroksiini ja trijodityroniini, säätelevät monia elimistön toimintoja, kuten kasvua, lämmönsäätelyä ja aineenvaihduntaa. Sikiöajan ja varhaislapsuuden jodin puute on haitallista lapsen normaalin kasvun ja henkisen kehittymisen kannalta. Jodi on siis selvästi elintärkeä kivennäisaine.

Jodin tärkeitä lähteitä jodioidun suolan lisäksi ovat maitotaloustuotteet, joista jodia saadaan rehun jodioinnin ansiosta. Jodia saadaan jonkun verran myös kalasta ja muista merenelävistä. Jodin saantisuositus yli 10-vuotiailla on 150 µg/vrk, tätä nuoremmilla päiväsuositus vaihtelee 50-120 µg välillä.

Liian vähäinen saanti on varsin mahdollista, jos ruokavalioon ei kuulu jodioitua suolaa tai maitotuotteita. Erityisesti vegaaneilla voi olla puutetta jodista, jonka saannista on hyvä huolehtia esimerkiksi ravintolisävalmistein. Jodia on mahdollista saada liian vähän myös ihan tavallisesta sekaruokavaliostakin. Elintarviketeollisuus käyttää harvoin jodioutua suolaa, mikä on pulmallista, sillä 80 prosenttia syödystä suolasta tulee piilosuolana esimerkiksi leivästä, leikkeleistä ja juustosta sekä valmisruoista. Tärkeää olisi, että myös valmiselintarvikkeissa oleva suola olisi jodioitu.

Trendisuolat eivät sisällä jodia

Jodin saanti voi jäädä vähäiseksi myös, jos kodin maustehyllyn ovat vallanneet erikoissuolat, kuten sormi- ja ruususuolat, tai puhdas merisuola. Nämä suolat eivät luonnostaan sisällä juurikaan jodia ja niitä ei ole jodioitu, ellei siitä erikseen ole mainittu. Ruoanlaitossa on syytä käyttää vain vähän suolaa, mutta valita jodioitu vaihtoehto.

Kun kerran merenelävissä on jodia, voisi olettaa, että sitä olisi merisuolassakin. Näin ei kuitenkaan ole. Merisuolassa jodia on hyvin vähän verrattuna jodioituun suolaan. Alla olevassa vertailussa olevaan yrttisuolaan ei ole lisätty jodia, mutta siinä käytetty merilevä nostaa pitoisuutta tavalliseen suolaan nähden. Mineraalisuolasta on poistettu verenpainetta nostavaa natriumia ja korvattu se muilla kivennäisaineilla, tässä tapauksessa kaliumilla ja magnesiumilla. Yleensä mineraalisuola on tämän lisäksi jodioitua.

Ohessa olevassa taulukossa on joitain esimerkkejä tavallisen, jodioimattoman merisuolan, jodioidun vuorisuolan, jodioidun mineraalisuolan sekä yrttisuolan jodipitoisuuksista. Lähteenä on käytetty teollisuuden omia analyysituloksia sekä jodioimattoman vuorisuolan osalta Finelin ravintoainelaskelmia. Taulukkoa katsoessa on helppo huomata, että luonnostaan suolassa on vain vähän jodia. Sitä on niin vähän, ettei sillä ole terveyden kannalta merkitystä.

Suola

Jodipitoisuus (mg/kg)

merisuola 0,65-0,84
jodioimaton vuorisuola 0,05
jodioitu vuorisuola 25
jodioitu mineraalisuola 22-36
yrttisuola, sis. merilevää 5,2

 

Voiko jodia saada liikaa?

Liian suuri jodin saanti on harvinaista, mutta mahdollista, jos käytetään suuria määriä merilevätuotteita. Japanissa, jossa merilevätuotteita käytetään paljon, ruoanvalmistustavat vähentävät ruuasta saadun jodin määrää. Pitkäaikainen suuri jodin saanti voi häiritä kilpirauhasen toimintaa. Jodia on siis hyvä saada kohtuudella, ei liikaa eikä liian vähän. Tämä sama pätee moneen muuhunkin ravintoaineeseen.

Jodioitu suola on paras valinta suolaksi.