Suolalla on kiinnostava historia: suolaa on tuotu iät ja ajat Suomeen, jossa sitä on tarvittu erityisesti säilöntään. Nyt kun jääkaappi ja pakastin sekä lähikauppa pelastavat meidät ruoan pilaantumiselta, pitäisi vielä pelastaa verisuonet, aivot, sydämet, munuaiset ja niiden kautta muisti, hyvä hengitys ja makujen kirjo tuolta entisajan säilöntäaineelta, suolalta.

Mikäs sen estää? Makutottumukset, arjen valinnat. Laiskuus ja välipitämättömyys.

Ne, jotka ovat ”kärvistelleet” muutaman viikon vähäsuolaisella ruokavaliolla tietävät, että aluksi on aika vaikeaa – kunnes helpottaa. Mutta harvempi on uskaltanut tai viitsinyt lähteä moiseen taistoon – ainakaan ennen verenpainelääkeuhkaa.

Mitä vähäsuolaisuus olisi käytännössä? Skarppaamista erityisesti kaupassa, vähemmän suolalisää kotikokkailussa sekä hieman piinaavia kysymyksiä lounasravintolassa, muutaman suolaherkun jättämistä pois ruokavaliosta. Netistä löytyy monta vinkkiä, miten maustaa omia keitoksiaan suolan sijaan, mutta jos ei leivo itse omaa leipäänsä tai suolaa kinkkujaan, niin niillä neuvoilla ei pitkälle pötkitä. Siksi katseen täytyy kohdistua pakkaukseen tai hyllyn reunaan.

Suomi on aina ollut suolariippuvainen, ja riippuvuus on taas vahvistunut tuontileivän myötä. Koska suomalaiset saavat kolmanneksen päivittäisestä suolastaan leivästä, on kotimaista leipomoteollisuutta katsottu syyttävästi suomalaisten suolaamisesta. Kuluttajan herättämiseksi on käytetty vähäsuolaisuuden ja voimakassuolaisuuden leimoja pakkauksissa. Uudeksi haasteeksi taistossa suolaa vastaan on noussut tuontipakasteleipä. Eli ne ihanalta tuoksuvat tuoreet paistopisteleivät paperipussissa. Niitä saa Stockalta, Lidilistä, Prismasta ja Sittarista. Niihin tehdään täytetyt sämpylät esimerkiksi Piknik-kahvilassa. Omasta lähikaupastani Alepasta löytyy paperipussitettuna vain ja ainoastaan Fasun Onnenleipä, joka on vähäsuolainen ja Sydänmerkillä leimattu. Ostan sitä, mutta mieleni tekisi joskus napata joku toinenkin vastaava.

Haastanpa nyt leipomoista jonkun, joka lähtisi promoamaan suolattomuutta ja osoittaisi, ettei maku tule vain suolasta vaan taidosta ja maukkaista raaka-aineista.

Ja haastan kaupan, jotta se leipä löytyisi nopeasti lähikauppani hyllyyn.

Ja sitten haastan ruokatoimittajat testaamaan reseptejään vähemmällä suolalla ja antamaan resepteissään tarkan suolamäärän (ei sitä maun mukaan).

Ja haastan telkkarikokit: Älkää ripautelko huoletonna niitä hienostelusuolojanne kaiken päälle ja runsain mitoin!

Haastan ravintolat osoittamaan annosten suolamäärät ja hymyillen ottamaa vastaan asiakkaan pyynnön vähäsuolaisesta versiosta.

Ja lopuksi vielä haastan sinut: pysähdy leipähyllyllä, valitse vähäsuolainen leikkele, jätä rutiinimainen ripautus ruokapöydässä.

 

ETM Maija Soljanlahti

Viestintäpäällikkö, Agronomiliitto

ps. Syö Hyvää –kamppis valottaa videollaan loistavasti suolan ja terveyden sekä tulevien auringonnousujen yhteyttä – kannattaa katsoa: http://www.youtube.com/watch?v=7X6l9HnD6sQ